Kouvolaan, miksipä ei? Lempilakuni synnynsijoille ja vuoden vaihteeksi Lappeenrantaan. Kuulosti suunnitelmalta, sopivan poikkeavalle sellaiselle ollakseen juuri se, mitä tähän uuteen vuoteen tarvitsimme. Ei mitään liian hienoa, ellei nyt aina yhtä ihanalta tuntuvaa hotellimajoitusta voi sellaiseksi kutsua. Vaaleanpunainen Kouvolan Sokos Hotel Vaakuna tuntui ehkä enemmän kotoisalta, mutta Lappeenrannan Lappee kylpyammeineen jo enemmän ylelliseltä. Hotelliaamiainen sen sijaan toimii aina!
Pois Helsingistä, kauas joulun jälkeisestä kodista ja jotain sopivan vähän suunnittelua vaativaa. Siinä oikeastaan koko uuden vuoden kahden yön road tripimme pähkinän kuoressa.
Illallista Rossossa, kaupasta mukaan kahmittu lakuvalikoima hotellihuoneeseen ja Netflixiä sopivassa mytyssä sängyssä. Kummasti tuntuu hohdokkaammalle muualla kuin kotona.
Oli kiva nähdä itselle vieraaksi jäänyt Kouvola, ajaa harmaasta valkoiseksi muuttuvan hiljaisen maiseman läpi Lappeenrantaan. Sytyttää tähtisädetikkuja kohmeisin käsin ja taputella lumipalloja päälle hyökyvän lumisateen kuorruttaessa mustaa takkia maisemaan sopivaksi. Ajaa lähellä rajaa sijaitsevaan valtavaan markettiin ostamaan balsamicoa kotiin ja sovitella valtavaa tekoturkiskauluria naapurivaltion aakkosia vilkkuvan alekyltin alla.
Ihastelin Saimaan kanavan sulkua ja hämmästelin veden korkeuseroa. Tunsin pientä korkeanpaikankammoa jäälaattojen muistuttaessa veden hyytävyydestä ja urheana tarvoin pakkasen läpi maaseutumaisemaa katsomaan. Radio tapaili nostalgiaa, mieli ahmi uusia maisemia.
Hyviä hetkiä.
Jos ei voi vaihtaa vuotta Petronas Twin Towersin kupeessa niin kuin joskus, Lappeenranta on oikein hyvä vaihtoehto siihen.
Sokos Hotel Lappeesta voi kävellä ilman takkia ostamaan Arnoldsin donitseja ja melkein sortua joulun jälkeisten alennusmyyntien tarjontaan IsoKristiinassa.
Ennen linnoitukselle liukasta lumista hankea pitkin kapuamista, nautimme nepalilaista pitkän kaavan mukaan (suuri sydän naan-leivälle!) ja hävisin nipin napin jälleen yhden erän Trivial Pursuitia olutbaarissa suomihittien soidessa. Laelle päästyä poksahti auki pieni pinkki kuohuva ja kun odotettua vaikuttavampi ilotulitus oli ohi, tuntui hyvältä kävellä etäisesti Porvoota muistuttavan tunnelmallisen linnan alueen läpi.
Niin, ja tuntui hyvältä unohtaa valokuvata. Tässä postauksessa on kaikki noiden kahden vuorokauden antimet, ja puolet niistäkin kännykästä. Keskityin mieluummin syömään paluumatkalla ABC:llä Hesburgerin härkäpapuhampurilaista kuin mietin asukuvia. Hesen burgeria kun tulee syötyä vain muutaman vuoden välein, blogikuvia sentään otettua lähes viikoittain. Tosin täytyy myöntää, että vegeburgeri yllätti, ehkä en anna seuraavaan kertaan vierähtää ihan niin pitkää kuin mitä edelliskerrasta oli.
Jos tekisin uuden vuoden lupauksia, voisin luvata vaikka jotain sellaista, että enemmän tämänkaltaisia hetkiä, somettomuutta ja kotimaan kohteista innostumista. Lisää hotelliöitä ja paljon enemmän Kouvolan lakua.
