Tämä aihe on kulkenut jo useissa blogeissa provokatiivisemmalla otsikoinnilla. Vaikka otsikko onkin eri, väitteet samat kuin muissa haasteeseen vastanneissa blogeissa.
Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.
Ei, en elä blogia varten, vaan blogi on ensisijaisesti olemassa minua varten, vastine omalle kaipuulle estetiikkaan, vuorovaikutukseen ja kätten jäljen näkemiseen. Viihdyn kauniissa paikoissa ja valitsen mielelläni visuaalisesti kiinnostavia ravintoloita ja hotelleja aina kun se sopii budjettiin ja muihin käytännön seikkoihin, ja niistä on kiva myös kertoa eteenpäin. Ammennan siis ehdottomasti inspiraatiota ympäristöstä, mutta en hakeudu matkakohteisiin, ravintoloihin tai tapahtumiin blogisisällön takia. Poikkeuksena on pr-tapahtumat ja -matkat, joista mielelläni haen uutta inspiraatiota sisältöön.
Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.
Koen, että blogini tarkoitus on ilmentää luontaista tyyliäni, ei toimia aikakauslehtimäisenä kuvastona erilaisille asuille, joita oikeasti en välttämättä edes käyttäisi arjessa. Sama pätee sisustukseen.
Pidän kauniista asuista ja asioista, senhän myötä olen blogimaailmaan aikoinaan päätynytkin. Katan mielelläni kivasti läheistä varten (yksin ollessa tosin syön useammin sohvalla kuin pöydän ääressä) ja mies toisinaan naurahtaen kysyy kattamani aamiaisen äärellä, milloin vieraat ovat tulossa, viitaten panostukseeni. Nostan kukat pöytään (leikkokukkia löytyy kotoani melkein vuoden ympäri) ja valitsen mielelläni servietit astioiden kanssa sopiviksi. Tykkään laittaa läheisiäni varten ja tuoda iloa arkeen pienillä kauniilla elementeillä. Sitä samaa on myös pukeutuminen itselle, kevyttä visuaalista leikkiä. Kaipaan siis kauneutta ympärilleni, mutta yleensä tartun kameraan kun näen jotain kuvauksellista, ei niin, että rakentaisin kuvia varten.
Tietenkin jos ajatuksena on ottaa kuvituskuvia blogiin, asettelen ja sommittelen kokonaisuutta olemassa olevista elementeistä niin, että siitä tulisi harmoninen ja rajaan kodin sekaiset kohdat pois. Sama pätee asukuviin, valitsen valoon ja vaatteisiin sopivan taustan. Ei sillä, että en voisi näyttää sotkua tai karuja kohtia, vaan pikemminkin siksi, että haluan blogini sopivan omaan visuaaliseen silmään, eikä vaatekasa tai jätelava vain mitenkään ole osa sitä. Yhteistyöpostauksiin saatan organisoida kuvien takia isommin, mutta arkipostauksiin harvemmin.
En ota itsestäni kuvia, enkä InstaStories-videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.
Ei ole ongelma tulla ikuistetuksi ilman meikkiä, mutta yleensä blogikuvat otan tilanteessa, jossa muutenkin olen liikkeellä ja osallisena, jolloin tyypillisesti päälläni on meikkiä. Storiesissa olen näkynyt ilman meikkiä, mutta se muutenkin on omanlaisensa sillisalaatti milloin mitäkin. Ei siis ongelmaa meikittömyydessä, mutta nyt kun asiaa pysähtyy ajattelemaan, on blogikuvissani pääsääntöisesti meikkiä.
Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.
Heh, mitä brändiä? Voi joko johtua laiskuudestani tai siitä, että päivätyöni limittyy brändinhallintaan, mutta blogissani en jaksa rakentaa mitään, en imagoa tai ylipäätään ylläpitää mitään kovin suunnitelmallista toimintaa. Välillä mietin, että varmaan olisi fiksua olla tavoitteellisempi ja taktisempi, mutta toisaalta taas en halua pilata tekemisen iloa suhtautumalla tähän turhan vakavasti. Tietenkin jätän paljon yksityiselämää tietoisesti ulkopuolelle, mutta en tee sitä imagomielessä vaan turvatakseni tietyn yksityisyyden ja pitääkseni blogin lopulta provokaatiovapaana ja mukavana paikkana palata.
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.
Käsittelen kuvat kokonaisuutena niin, että ne sopivat paremmin esteettiseen silmääni. Se tarkoittaa lähinnä valon, kontrastin ja terävyyden viilausta sekä rajausta ja mahdollista filtteröintiä (harvoin jos koskaan kuitenkaan kaikkia noita kerralla!). Sisällöntuotanto vie niin paljon aikaa, että pyrin pääsemään kuvien kanssa simppelillä kaavalla, eli mahdollisimman pienellä hienosäädöllä. Jos jäisin nysväämään, en ikinä saisi mitään ulos. Jos asuun on jäänyt häiritsevä hius, lattialle näkyvä tahra tai meikkipurkkiin roska, nappaan sen mielelläni pois mikäli onnistuu helposti ja nopeasti. Arvomaailmaani ei sovi ajatus siitä, että muuttaisin itseäni blogikuviin, mutta esikarsinnassa valitsen sellaisia kuvia ja kulmia, joissa koen olevani vähintään siedettävän näköinen.
Silottelen elämääni somessa.
Tavallaan, sillä tämä ei ole itselle päiväkirja ja jokaisen tunteen tallennuskanava. En tosin tee sitä sen takia, että elämäni näyttäisi paremmalta, eli en kaunistele tai halua johtaa harhaan, mutta jätän paljon blogin ulkopuolelle. Sellaista voi olla esimerkiksi työhön, läheisiin ja ihmissuhteisiin ylipäätään liittyvät asiat. Lisäksi blogini on sisällöltään niin fiilispohjaista, että aiheet hyppelevät kevyistä vakaviin ihan kulloisenkin olon mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että sisältö saattaa painottua eri kausina vähän eri tavoin oman ajan ja intressien mukaan.
En koe päivittäisiä arkijuttuja kovin kiinnostavina kertoa tai lukea, joten nekin pääasiassa suosiolla ohitan. Ja toisaalta, jos viikkoon mahtuu muutama lyhyt postaus, on selvää, että noin 99% viikon kokemuksista jää jollain tapaa blogisisällön ulkopuolelle jo ihan asiaa sen enempää tarkoittamatta. Elämä kuitenkin tapahtuu koko ajan ruudun toisella puolella, ja blogi on vain omanlaisensa heijastus elämästäni.
Haluan kuitenkin ehdottomasti seisoa sen takana, että elämä on ylä- ja alamäkiä, enkä koe mitään tarvetta esittää, että se olisi muunlaista. Oikeastaan välillä koen jopa halua muistuttaa siitä, että jokaisella meillä on omat taakkamme kannettavana ja sitä kautta alleviivata lempeyden merkityksestä. Mutta koska en ylipäätään ole sen tyylinen ihminen, että kertoisin kaikille kaiken, pääsee blogiinkin vain tietty raapaisu itsestä ja usein vieläpä tahattomasti melko asiallisessa muodossa, vaikka läheisille tapaan kommunikoida hyvinkin paljon rennommin ja hymyilevämmin.
Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.
En kadu yhteistöitäni, olen aina ollut tarkka yhteistyöbrändeistä. Sen sijaan koen, että jotkut vanhat yhteistyöt olisin voinut tehdä paremmin, eli en ole ollut laadullisesti tyytyväinen kaikkiin. Joskus aiemmin tehdessäni yhteistöitä useammin kaupallisten välikäsien kautta, tiedonkulku on voinut yksittäistapauksissa tapahtua sellaisella tapaa, että olen joutunut miettimään, olisinko lähtenyt mukaan jos kaikki olisi ollut alusta asti esillä. Tänä päivänä jokainen yhteistyö on vahvasti omissa käsissäni ja osaan nykyään olla jo alussa erityisen tarkka siitä, mitä huomioida niiden sopimisen suhteen, jolloin myös voin viedä ne hyvällä mielellä ja omalla tavallani läpi.
Bloggaajien elämä on glamourista.
Ymmärrän hyvin, että ulospäin se saattaa näyttäytyä sellaisena, mutta ylipäätään tyypillistä on, että asiat harvoin käytännön tasolla ovat sitä, miltä pinta vaikuttaa. Bloggaajat kuten useat lehdistönkin edustajat saavat paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin sekä tuote- ja palvelunäytteitä, joiden tavoite kuitenkin aina pohjimmiltaan on kaupallinen. On toki yksilöstä kiinni, kuinka glamourisena sen kokee. Itse suhtaudun siihen työnä, sillä vieraiden ihmisten kanssa sosialisoituminen pinnallisten asioiden merkeissä harvoin on sellaista, mihin hakeutuisin ihan huvin vuoksi. Oikeastaan se usein enemmän syö energiaa kuin tuntuu juhlalta. Siksi monta tapahtumaa jää välistä ja pyrin keskittämään aikani niihin, joiden aiheet ovat omaa kiinnostusta ja sisällöntuotantoa lähinnä.
Tilaisuuksilla on siis informaatio- ja inspiraatioarvo, mutta ne ovat myös tekijä ammatillisen kontaktiverkoston ylläpidossa. Itsellä on intressi tapahtumiin myös päivätyön kautta, olen kiinnostunut siitä, millaiset asiat ovat pinnalla ja miten tapahtumakokonaisuuksia toteutetaan.
Asiat harvoin ovat yksioikoisia, ja monella työllä on hyötyaspektinsa, mutta ne tuovat mukana myös velvollisuudet ja vastuun. Harva asia kuitenkaan työnpuitteissa on puhdasta huvia. Koen, että helposti unohtuu se käytännön asia, ettei blogi pyöri itsestään. Sisällön tekeminen vaatii aikaa, mutta myös blogisivulla tietyn liikenteen määrän kattaminen, muistikapasiteetti, turvallisuuden ylläpito ja ammattitaitoisen tekninen tuki ei ole halpaa, joten helposti kepeältä ulospäin näyttävä toiminta voi oikeasti olla vaatinut hyvin monenlaisia panostuksia ja työtunteja. Siksi kaikki on aina suhteellista, myös käsitys glamourista.
Ajattelen hetket Instagram-kuvina.
En ajattele. Joskus ajattelen hetket pieninä tarinoina ja sanoina. Yllättävän harvoin kuvina, vielä harvemmin Instagram-kuvina. Instagram-kuvat eivät itsellä varsinaisesti liity hetkien vangitsemiseen vaan itseä visuaalisesti viehättävien näkymien ikuistamiseen, siinä missä muukin valokuvaus. Sanat ovat itselle kuvia enemmän hetkien kerrontakeino.
Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.
On myönnettävä, etten tiedä mikä Jodel on. Toki olen nimen kuullut ja tiedän, että se on jonkinlainen vuorovaikutuskanava, mutten tiedä onko se kännykkäsovellus vai nettisivu, yleinen vai suljettu. En siis seuraa sitä enkä muitakaan keskustelupalstoja, en blogimielessä enkä muutenkaan. En luota niihin informaation lähteenä eivätkä ne täytä itselle viihteen tunnusmerkkejä, joten mieluummin jätän välistä. En tosin usko, että blogini niissä järin vilahtaa. Sisältöni on kuitenkin sen verran neutraalia, että tästä tai minusta provosoitumiset tuntuvat usein varsin irrallisilta, yksittäisiltä ja kontekstin unohtaneilta purkauksilta.
Bloggaaminen ei ole oikea työ.
Tämä on mielestäni todella outo väite, johon törmää hämmentävän usein. Bloggaaminen täyttää erittäin hyvin työ-termin määritelmän, ja monilla vieläpä ansiotyön speksit. Lausahduksessa on vähättelevä kaiku ja mietin, miksi ihmeessä väheksyä muiden tekemiä ansiotöitä, joka kuitenkin on erittäin omavalintainen ala ja veronalaista työtä. Ja vaikka se olisi vain harrastus, miksei se saisi olla tekijälleen ihan samanarvoinen kuin vaikka ristipistotyöt, kalastus tai jokin muu kunkin itsensä valitsema tapa rentoutua tai toteuttaa itseään.
