Otsikkokin sen kiteyttää, oma ensiomistusasunnon etsintäprosessi kesti 15 intensiivistä viikkoa ja kuljetti läpi yhdeksän näytön. Toki olin katsonut asuntoja aiemminkin, mutta tämän ajan voi lukea sellaiseksi tiiviiksi tositarkoituksella etsinnäksi. Haku osui vielä varsin poikkeukselliseen aikaan, jossa riittänee muisteltavaa myöhemmin. Näin vuoden alun erityisen aktiiviset asuntomarkkinat. Sen kun välittäjien kuin yhdestä suusta kertoivat, kuinka keskustan pienet asunnot viedään käsistä, sekä tilanteen muuttumisen päälaelleen. Muutoksen myyjien markkinoista ostajien buffetpöytään ja siitä markkinoiden hetkelliseen lamaantumiseen.
Näinä kuukausina olen oppinut järjettömän paljon. Olen oppinut asuntokaupoista, lainapapereista ja -numeroista, taloyhtiökirjoista ja aluekaavoituksista. Puhumattakaan vanhojen talojen rakennushistoriasta ja saanut käsitystä erilaisten remonttien vaatimuksiin sekä hintoihin. Jos ensimmäiseen näyttöön menin lähinnä varovaisesti ihmettelemään, viimeiseen astelin käsissäni pitkä lista niin kysymyksiä välittäjälle kuin asioita, joita ostettavasta asunnosta täytyy tarkastaa paikan päällä. Asuntonäytöissä käyminen siis todella kannattaa, vaikkei alussa näkisikään suoraa potentiaalia. Silmä kehittyy nopeasti, ja ennen kaikkea hahmottaa, mistä pitää ja mistä ei, sekä mikä omaan budjettiin nähden on kyseisenä aikana realistista.
Ymmärsin myös enemmän itsestäni. Huomasin, että ihastukseni kasvaa myös asuntoihin asteittain. Tarkastelin kohteita pikemminkin ennakkoon rakennettujen toivespeksien kulmasta kuin voimakasta tunnekokemusta odottaen. Oikeastaan en sitä toivonutkaan, en halunnut nopean tunteen häiritsevän ostopäätöstä, vaikka toki mieltymys ja potentiaalin näkeminen on löydyttävä. Uskoin ja uskon edelleen, että myös asuntojen kanssa on monta oikeaa vaihtoehtoa ja lopulta kyse on valinnasta, etsintäprosessin päättämisestä ja yhteen asettumisesta. Huomasin, että todennäköisesti rakastun asuntoon vasta kun pääsen laittamaan ja remontoimaan sitä itse oman näköiseksi.
Toivoitte postausta siitä, millaisia asuntoja olen katsellut ja ajattelin, että nyt kun oma on löytynyt, olisi myös kiva kirjoittaa itselle muistiin myöhempää varten, mitä tulikaan matkan varrella katsottua. Todellisuudessahan olen tutkinut järjettömän määrän erilaisia ilmoituksia, mutta olen ollut melko valikoiva siinä, mitä lähden katsomaan paikan päälle. Tässä kaikki yhdeksän asuntonäyttöäni pähkinänkuoressa.
Näyttö 1: Alppila, 26m²
Ensimmäisen näytön otin puhtaasti treenin kannalta. Tuossa avoimien ovien näytössä todellisuus lävähti vasten kasvoja. Asunto tuntui pieneltä, tunkkaiselta ja ylihinnoitellulta. Märkätiloissa hädin tuskin pystyi kääntymään. Silti näyttö pursusi ihmisiä ja tarjousta kirjattiin jo paikan päällä. Ensimmäinen näyttö oli kuin kiimainen muurahaispesä. En ollut pitänyt Alppilaa itselle mieluisampana alueena, ja tämä näyttö osoitti, että olin oikeilla jäljillä, mutta en silti sulkenut alueen ovia lopullisesti.
Näyttö 2: Kallio, 29m², 30-luvun talo
Tämä lattiasta kattoon remontoitava asunto kuhisi niin ikään katsojia. Tässä vaiheessa vielä oletin, etten halua tehdä märkätilaremonttia ja mielessäni kauhistelin kylpyhuoneen likakerrostumia. Asunto oli huonossa kunnossa, mutta näytti, että pienilläkin neliöillä kiva pohja merkitsee paljon. Toinen tärkeä havainto oli, kuinka iso merkitys lähikortteleilla on, vaikka itse talo olisi kiva. Vaikka asunto sijaitse Kallion sydämessä, en osannut nähdä kyseistä katua omana kotikatunani.
Tällä pikkuisella asunnolla oli pyyntihintaa 239 000 ja kun astuin illan jo pimennyttyä näyttöön, sain tietää, että pyyntihinta oli jo tarjottu. Asunto oli lattiasta kattoon myyntiin rempattu erittäin hyvällä maulla, mutta huomasin, ettei kaikkein käytännöllisimmällä tapaa, olisin siis itse halunnut silti tehdä muutoksia. Lisäksi taloyhtiö jätti hieman arveluttavan maun. Tämä asunto sai ajattelemaan, kuinka paljon remontti merkitsee kodin etsijille, ja kuinka paljon sillä voi kohottaa melko tavallisenkin asunnon arvoa. Tässä vaiheessa aloin vakavammin työstää ajatusta asuntoremontista ja tekemään laskelmia sen mahdollistamiseksi.
Näyttö 4: Kallio, 1924 rakennettu, 30m²
Tämä asunto opetti tarjouskaupan raadollisuuden. Kaikin puolin kiva ja kompakti asunto avaralla puistonäkymällä tuntui järkevältä ostokselta. Pienellä rempalla siitä olisi saanut mukavan. Huomasin jo sisustavani kotia mielessäni ja päätin lähteä tarjouskauppaan mukaan, ja mikä monen päivän nihkeä prosessi siitä tulikaan. Huomasin, että on ihmisiä, jotka tarjoavat pokkana tuhatta tai jopa sataa euroa, mikä venyttää koko kuvioita tuskallisen hitaasti eteenpäin – etenkin kun myyjän toiveet ovat mahdottoman kaukana lähtöhinnasta.
Lähtöhinta tarjouskauppaan oli 190 000, ja kuvitelkaa sen nousua tuota edellä mainittua rytmiä pala palalta lähes 50 000 ylöspäin. Vähän sitä ennen lopetin oman tarjoamiseni, asunto ei omasta mielestä ollut enää sen arvoinen, mutta selvästi monen mielestä oli. Lopetettuani seuraamisen huomasin asunnon pyörivän tarjouskaupassa vielä yli viikon kuluttua. Pari päivää oman tarjouksenteon lopettamisen jälkeen törmäsin välittäjään, joka kertoi, että asunnosta oli ennen näyttöjä tarjottu 245 0000, mutta se oli myyjän mielestä liian vähän. Tunsin ärtymystä, mielestäni lähtöhinta oli täysin kohtuuton, jos tavoitteet olivat näin eri sfääreissä. Mietin, etten enää jaksa tai halua lähteä mukaan tarjouskauppakohteisiin ja se päätös piti.
Näyttö 5: Kallio, 60-luvun talo, 26m²
Tätä asuntoa en alun alkaen nähnyt järin potentiaalisena, mutta halusin haastaa itseni tunnustelemaan, miltä 60-luvun rakennus voisi tuntua. Asunnossa neliöt oli käytetty järjettömän hyvin ja hinta oli alhainen, joten pelkkänä sijoituskohteena ei olisi ollut välttämättä hullumpi. Kotina sen sijaan en hyvällä yritykselläkään pystynyt asuntoa näkemään. Välittäjä maanitteli tekemään tarjousta, mutta ei ollut omalla kohdalla vakavasti otettava vaihtoehto.
Kuvan näkymä avautuu nykyisestä kodistani lähes suoraan sängystä. Näkymä ja lokaatio on niitä asioita, mistä olen pitänyt. Huonoa on ollut vähäiset ja asumisen kannalta ei fiksuimmat kiinteät kalusteet, niiden suhteen aionkin olla erityisen tarkka tulevassa.
Näyttö 6: Hakaniemi, 36m², 1908-luvun talo
Tämä asunto oli yli oman budjetin, tarjouskauppatapansa takia osui juuri hakuni spekseihin. Tiesin, ettei asuntoon ole varaa, mutta halusin välttämättä nähdä kaikki nuo kuvien hurmaavat vanhat yksityiskohdat. Asunto oli kiva ja kaunis, mutta kauppatapa päivittyi nopeasti normaalitapaan (todennäköisesti nopeana reaktiona koronauhkaan, ja fiksuakin niin) ja hinta nousi 270 000, jonka jälkeen se katosi listoilta. Yksiö olisi kuitenkin vaatinut remonttia, eikä pohja tai näkymä olleet kaikkein parhaat, joten hinta tuntui hurjalle. Olen todella iloinen, että kävin asunnossa, sillä se vahvisti käsitystäni siitä, kuinka tärkeä tekijä isot ikkunat ja vanhan talon charmi itselle ovat. Lisäksi juuri tämä asunto toimi loistavana vertailukohtana viimeisessä näytössä ja koronan aikaan saaman hintavaikutuksen vertailussa.
Näyttö 7: Taka-Töölö, 30-luvun talo, 27m²
Ihastuin lokaatioon, olinhan nähnyt itseni mielessäni jo paluumuuttajana Töölöön, mutta huomannut kevään varrella, että Töölöstä myyntiin tuli varsin vähän omaan kokoluokkaan sopivia asuntoja, joten aloin hiljalleen päästää irti mielikuvasta. Asunto sopi niin budjettiin kuin lokaatio- ja kokotoiveisiin. Asunto oli kompakti, rauhallinen ja hyvällä pohjalla varustettu, kaiken kaikkiaan miellyin. Remontilla siitä olisi saanut oikein kivan, ja jos olisin ostanut tämän, olisi varmasti oikein tyytyväinen. Mutta juuri tällä samaisella viikolla koronan vaikutus alkoi näkyä ja näytöissä siirryttiin yksityisnäyttöihin. Mietin, että jos tämä asunto olisi tullut myyntiin pari viikkoa aiemmin, tilanne olisi ollut ihan eri, niin minun kuin asunnon suhteen.
Luulen, että ostajat säikähtivät tilannetta ja kai itsekin vähän. Olin viittä vaille tekemässä tarjousta, mutta aloin miettiä asbestiriskejä ja tilanteen epävarmuutta, ja pakitin. Asunto jäi roikkumaan listoille ja mieleen, palasin siihen yhä uudelleen ja tämän asunnon myötä tein valtavan määrä erilaisia remppaselvityksiä. Huomasin, miltä tuntuu se, kun asuntoa asuttaa jo vauhdilla. Arvelin, että juuri siltä pitäisi tuntua. Katselin kuvia yömyöhään ja mietin, mitä millekin kohdalle tekisin. Parin viikon päästä korona jatkoi kärjistymistään ja välittäjä soitteli, että asunto olisi menossa 12 tuhatta alle pyynnin, jollen tee tarjousta. Olisin ehkä tehnyt, ellen juuri samaan aikaan olisi ollut matkalla kahdeksanteen näyttööni.
Näyttö 8: Torkkelinmäki, 32m², 30-luvun talo
Tästä asunnosta näin jo ilmoituksesta, että se tulee olemaan kysytty. Kattavien kuvien ja mittausmahdollisuuksien myötä pystyin jo näkemään asunnon kotina. Toimin ripeästi ja odotin innolla parin päivän päässä odottavaa näyttöä. Pohja oli ihana, ja talo vain kolmikerroksinen sisäpihan aarre. Asunto ei olisi juurikaan vaatinut remonttia, mutta jossain vaiheessa olisin halunnut uusia keittiön, eikä kylppärikään ollut ihan oman maun mukainen. Silti asunto oli valloittava, sellainen kodilta tuntuva. Ainoat asiat, jotka mietityttivät oli se, etten juuri pystyisi kohottamaan asunnon arvoa ja lisäksi vaatimattomat näkymät sekä kaikkein pahimmassa skenaariossa jopa jo 10 vuoden kuluttua edessä häämöttävät putkiremontti tuntui hintaan nähden riskiltä. Tarjosin silti, vain saadakseni tietää, että asunto oli juuri myyty. Hämmennyin, eiväthän näytötkään olleet vielä ohi. Opin, että sillä ei ole merkitystä, joskus nopeus on ratkaiseva tekijä ja tarjoukselle voi antaa lyhyenkin voimassaolon. Petyin pahasti ja seuraava viikko meni näppejä nuollessa, olin pitänyt varmana, että saan itselleni joko tämän tai Taka-Töölön asunnon. Nyt olin vailla kumpaakaan, ja koronan vaikutukset realisoituivat entistä voimakkaammin. Asuntokauppa kuihtui, mikä ei auttanut oloa.
Tämän jälkeen kului viikkoja ilman näyttöjä, joskaan ei päivääkään ilman ilmoitusten läpi kahlaamista. Silmä oli jo kehittynyt niin hyvin, etten nähnyt järkeä mennä enää näyttöön vain näytön vuoksi. Tiesin jo mielessäni pitkälle, millaista haluan, ja siinä painoi remontti yhä enemmän. Viimeisimmän asuntonäytön kohdalla myös huomasin, mitä muutama ekstraneliö tekevät, joten soitin pankkeihin, joista olin saanut parhaat tarjoukset ja kysyi vaihtoehtoa tilanteeseen, jossa haluaisin enemmän lainaa, mutta silti budjettia remonttiin. Tarjouksia päivitettiin ja sitä kautta pääsin lähemmäs itselle sopivinta ratkaisua.
Näyttö 9: Hakaniemi, 1908-luvun talo, 36m²
Tämä asunto oli ensimmäinen viikkoihin, joka sai heti ilmoituksen nähtyä ponkaisemaan ylös ja varaamaan näytön. Asunto täytti monta speksiä aina vanhasta charmista remonttikuntoisuuteen. Näin asunnon sekä kotina, että hyvänä sijoituksena, mitä olin koko ajan toivonutkin. Lisäksi neliöitä oli se muutama kriittinen enemmän kuin monissa aiemmissa, ja suureksi onneksi erinomaisena vertailukohtana oli hyvin samankaltainen asunto pari kuukauden takaa (joskaan ei ihan näin kiva). Se antoi mahdollisuuden peilata ihan lyhyessä ajassa tapahtunutta asetelman muutosta hinnoissa. Menin näyttöön pitkän listan kanssa, ja soitin isännöitsijälle (kuten muissakin kohteissa, joista olin ollut kiinnostunut), mutta tämän lisäksi googlasin myös taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan tiedot ja soitin hänelle. Kyselin ja tutkin. Tiesin, että asunto on vähän yli keskivertoyksiön etsijän budjetin, lisäksi remppakuntoisuus vaikutti miellyttävän usein sijoittajia enemmän kuin kodin etsijöitä, joten se heijastettuna tilanteeseen koin olevani vahvoilla hintakeskustelussa. Uskalsin ottaa itselle hieman aikaa pohtia, ja toisaalta halusin sitä kautta tehdä omasta tarjouksesta kiinnostavamman kuin jos olisin reagoinut heti.
Asetin oman ehdottoman ylärajan, mutta tarjosin reilusti alle. Myyjä antoi vastatarjouksen ja korotin vähän viimeisenä tarjouksena (teoriassa olisin voinut vielä joustaa vähän, eli en mennyt tappiin asti, mutta päättelin olevani riittävän vahvoilla uskaltaakseni asettaa alemman hinnan lopulliseksi), ja se tarjous hyväksyttiin. Yhtäkkiä en ollutkaan enää asunnon etsijä vaan tuleva omistaja. Kaikki tapahtui nopeasti ja olo oli hämmentynyt, tunteet sahasivat laidasta laitaan. Nyt kun asiasta on kulunut viikko, huomaan ihastuvani asuntoon päivä päivältä enemmän, ja ennen kaikkea koen tehneeni hyvät kaupat. En tiedä, olisinko tuntenut aiempien kohdalla niin (vaikka Töölö olisi ehdottomasti ollut sitä, mutta en tiedä olisinko osannut tuntea vielä asiaa), mutta nyt kokemusta oli jo riittävästi, jotta pystyin argumentoimaan omat epäilyksen siemenet pois.
Tässä sitä ollaan, suurella innolla ja jännityksellä odottamassa asioiden etenemistä ensin kauppoihin, avainten käteen saamiseen, lunastuslausekkeen umpeutumiseen (olisi niin kurjaa, jos nyt joku sen käyttäisi) ja rempan suunnitteluun sekä lopulta sen toteuttamiseen. Kosteusmittaus tehtiin alkuviikosta ja tulos oli ok, joten remppaa edessä, muttei mitään kauppoihin vaikuttavaa. Hyvä niin!
