Tässä sitä nyt ollaan, syntymäpäivän aamuun herättynä eikä minkä tahansa syntymäpäivän, vaan kolmekymppisten. Olen viime aikoina eksynyt yhä useammin päivittelemään ajankulun nopeutta ja hämmästelemään sitä, että kymmenen vuotta sitten tapahtuneet jutut tuntuvat ihan kuin eiliseltä ja nyt täytän 30. Olen jo ihan aikuinen, tai ainakin pitäisi olla, mutta ei tunnu siltä. Toisaalta, vaikka mielessä olenkin vielä ihan parikymppinen, niin kyllähän tietyt ulkoiset asiat kertovat karua totuutta, ei tässä teinejä enää olla. Uurteet ovat syventyneet eikä peiliin katsoessa voi muuta kuin ihmetellä, että missä välissä ne siihen ovat tulleet. Ja ennen kaikkea, ne ovat tulleet jäädäkseen. Tummat silmänalusetkaan eivät enää kerro siitä, että on nukuttu huonosti, vaan siinä ne möllöttävät vaikka olo olisi levännyt ja mieli pirteä. Niin, ja holtittomia ruokailutottumuksiakin on ollut ihan pakko ryhdistää viimeistään iän hipoessa kolmeakymppiä. Myönnettävä se on, enää ei voi todeta, ettei näy missään kun on vetänyt viikon perhepizzoja ja sipsiä. Säännöllinen rytmi on entistä tärkeämpi, mukavuudenhalu nostanut päätään ja hyvät yöunet kaiken pohja. Että sellaista on täyttää tänä iltana 30 vuotta.
Mutta on niin paljon hyvääkin, ettei voi kuin hymyillä. Vuodet ovat tuoneet rentoutta ja lempeyttä. Itsevarmuus on kohonnut ja ennen kaikkea olen osannut pitää kiinni itselle 18 vuotiaana annetusta lupauksesta, rohkeudesta seurata sitä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta sekä kyvystä kuunnella itseäni. Niinpä olen käyttänyt rajallista aikaani sellaisiin asioihin, jotka todella merkitsevät minulle; ihmissuhteet, matkustus, mielen hyvinvointi, ympäröivän ymmärrys ja arjen pienet nautinnot. Vaikka olen pitänyt itseäni aina vähän liikaakin suurennuslasin alla, niin silti (vai juuri siksi?) olen onnistunut joka vuosi oppimaan uutta, huomannut kuinka sidoksissa asiat ovat toisiinsa. Ymmärtänyt, miksi reagoin miten reagoin, mitä on taustalla ja mihin kaikkeen se vaikuttaa, mistä jokin mielipide kumpuaa ja miksi asiat tuntuvat siltä kuin tuntuvat. Itsetuntemus on tehnyt olon seesteisemmäksi ja arjen tasaisemmaksi, paremmaksi.
Olen myös onnistunut hiomaan vaivanneita piirteitä ja tapoja, ymmärtänyt, että omia ominaisuuksia voi päivittää parempaan ja haastaa muutokseen. Se mistä olen erityisen onnellinen on, että sosiaalisten tilanteiden pelko on lieventynyt ja olen oikeasti onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin lyhyen ajan sisään. Jokainen sellainen kohtaaminen ja tilanne on itselle kuin vuorelle kiipeäminen, ponnistusta seuraa valtava onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunne. Myönnän, että näin kolmekymppisenä saatan olla vielä hukassa sen kanssa, että mikä minusta tulee isona, mutta ainakaan en ole hukassa itseni kanssa.
Jotkut mainitsee, että kolmenkympin rajapyykin täyttymisen myötä asiat muuttuu kun oman kuolevaisuuden ja elämän rajallisuuden alkaa sisäistämään. Hymähtelen ja mietin, että olen ajatellut koko elämäni niin paljon kuolemaa ja kaiken rajallisuutta, tiettyä kaiken merkityksettömyyttä mutta samalla kuitenkin ihmeellisyyttä, etten usko pyöreiden tuovan siinä pysähdystä. Päinvastoin, lempeys on itselle tässäkin avainsana, toivoisin välillä voivani ajatella vähän vähemman. Mutta siinäpä tavoitetta tuleville kymmenille, ja eiköhän viimeistään dementia korjaa tämänkin asian. Oman iän noustessa huomaa muuten myös, miten ikäkäsitys on laajentunut; nykyään omasta mielestä viisikymppinen on vielä niin nuori, enkä todella ajatellut samaa kymmenen vuotta sitten. Kaikki on niin suhteellista.
Mulla on edessä ihana synttäriviikonloppu. Olen hajauttanut juhlintaa joka päivälle, sillä eihän vanha enää jaksa mitään isoa. ;) Niinpä luvassa rentoa illallista ja brunsseilua elämäni tärkeiden ihmisten kanssa. Tästä tulee ihan paras viikonloppu ikinä! Nauttikaahan tekin ihanat!!
Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.
