Ajattelin aloittaa viikon painavalla aiheella. Itse asiassa, kirjoitin tämän postauksen jo viikko sitten, mutta tarvitsin yli seitsemän päivää aikaa sulatella julkaisenko lainkaan, sillä kai pelkäsin tarpeetonta ruodintaa ja kepeän vakavasti kirjoitetun aiheen muuttumista matkalla. Senkin uhalla kirjoitan aiheesta paino, mutta vain omastani. :)
Olen ollut aina hoikka, mutten koskaan alipainoinen, silti jo ala-asteiässä sain kuulla puolitutuilta ja tuntemattomilta, että olen aivan liian laiha (mielestäni todella turhan nuori ikä joutua miettimään omaa painoaan). Painoni on läpi elämäni pysynytkin hyvin stabiilina, eikä se ole koskaan noussut herkästi. Stressaavissa ajanjaksoissa tuppaan lievästi laihtumaan, mutta paino tasaantuu nopeasti elämäntilanteidenkin tasaantumisen myötä. Kuten olen maininnut ainakin pariin otteeseen, viime kesä oli tässä poikkeus, ensimmäistä kertaa pysähdyin pakosta painoasian äärelle. Syy, miksi juuri nyt palaan viime kesään, vaikka ajankohtaisuus on jo aikaa sitten ohittunut, on viime viikonlopussa. Sohvalla köllötellessä mies kysyi, että paljonko olen laihtunut. Totesin ykskantaan, etten ole laihtunut, mutta hipsin kuitenkin suihkuun mennessä pitkästä aikaa vaa’alle. Olin laihtunut pienesti sitten kevään, mutta se mihin sävähdin, oli ero viime elokuuhun.
Viime kesänä tapahtui valtavasti upeita asioita, mutta toiselta kantilta se oli myös todella raskas. Sairastelin ja voin huonosti, kroppa ei toiminut kuten olin tottunut ja olo oli vieras. Olin väsynyt ja olo oli suoraan sanottuna kamala. Paino nousi hetkessä humahtaen, enkä oikein itse edes pysynyt asian perässä, mutta keho ja olo tuntuivat vierailta. Vaatteet, joita olin pari kuukautta aiemmin ostanut, eivät menneet lähellekään kiinni, hyvä jos edes päälle. Muistan hyvin elokuussa keskustelleeni miehen kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä, ettei painoni todellakaan ole noussut yli viittä kiloa. Itse taas olin aivan varma, että se on noussut yli sen, en tarvinnut vaakaa, tunsin kyllä kroppani sen verran hyvin. Koska toinen ei ottanut uskoakseen, kipusin ärtyneenä vaa’alle todella pitkästä aikaa, ja numero näytöllä kallistui selvästi voitokseni. Tuon hetken painolukeman ero viime viikonloppuun on 9,4 kiloa. Se ei ole valtavasti, mutta se on ero jonka tuntee, onhan se kuitenkin yli 15 prossan muutos kehon massassa. Jos kuitenkin puhutaan pelkästä painoindeksistä, olin silloin ja olen nyt sen mukaan normaalipainoinen, eli siinä mielessä puhutaan vielä pienestä muutoksesta. Pienestä muutoksesta, joka kyllä tuntui. Ja näkyi.
Ei varmaan tarvitse kertoa, kummat tulevista kuvapareista ovat tuoreita ja kummat vuosi sitten otettuja?
En ole ikinä ollut järin innostunut mittaamaan kroppaani painon perusteella, ja vaakaa olen vältellyt tietoisesti. Sen sijaan hyvinvoinnista olen ollut tarkka, ja kehon voinnilla on siinä merkittävä osuus. Kesällä haikailin menneiden aikojen perään, kuinka mutkatonta yhteiselämä oman kropan kanssa oli ollut, ja kliseisesti, kuinka sitä itsestään selvyyttä ei ollut osannut arvostaa. Epämukavaan oloon ja vaikeuteen sisäistää kropan uutta tunnetta vaikutti varmasti sekin, että paino oli kertynyt hyvin lyhyessä ajassa, kesäkuukausien aikana. En pysty selittämään sitä millään luonnollisella kertymällä, vaan sen on aivan pakko johtua seuraavien tekijöiden yhdistelmästä; sairastaminen ja muutaman viikon liki vuoteen omana olo, hormoniehkäisyn aloittaminen pitkän tauon jälkeen (se on nostanut painoani aina ennenkin) ja bonuksena päälle loman hyvin epäsäännölliset ruokailut. Toinen kohta varmasti painoi paljon, sillä pillereiden vaihtaminen kierukkaan tipautti painoa selvästi ja loput kilot sekä turvotus karisivat kierukasta luopumisen jälkeen. Tietenkin osa hävisi jo syksyn arkielämäntapojen ja liikkumaan pääsemisen myötä, mutta silti, en ole ikinä ollut järin tarkka syömisteni kanssa tai muutenkaan himoliikkuja, joten noilla kahdella muulla tekijällä on oltava tässä todella iso rooli.
Ei ole epäilystäkään, että nyt kroppa tuntuu tutulta ja omalta. Tiedän, että makumieltymyksiä on monia, ja pitääkin olla. Mutta mielestäni kyse ei ole pelkästään makumieltymyksistä, vaan siitä, miten kullakin on hyvä olla itsensä kanssa. Viime kesänä sain kuulla sellaisia kommentteja kuin; ”ihanaa, että olet saanut painoa lisää” tai ”pukee sua kyllä niin paljon paremmin nuo ekstrakilot”. Hämmennyin aina, ihan kuin se luonnollinen tilani olisi jotenkin huonompi, hoikka ulkomuotoni kun taas keräsi kommentteja tyyliin ”söisit enemmän” (vaikka oikeasti, syömiseni määrä tuskin koskaan on ollut ongelma, heh). Tietenkin, pieniä sanoja ja hyväntahtoisia kommentteja, mutta silti, niissä oli hauskat yhteneväisyytensä. Kaikesta tipahti pois se mielestäni kaikkein oleellisin asia, viis makumieltymyksistä, mutta eikö ollut parempi se, milloin voin hyvin ja jaksoin enemmän? Että olin sinut kehoni kanssa? Kun kesällä sanoin, ettei itsellä ole nyt hyvä olla, sain kannustuksen sijaan vastaani tuhahtelua ja vähättelyä. Ihan kuin se, että näytän ”terveemmältä” kertoisi siitä, miltä minusta tuntuu. Ja yksi asia on selvä, minusta tuntui viime kesänä kaikkea muuta kuin terveeltä.
Kuvat kertovat paljon, vähän kuin hiusten kasvua seuratessa, niistä näkee muutoksen, jonka muuten herkästi unohtaa. Muuttuneeseen oloon kiinnitin kyllä huomio jo heti viime kesänä, mutta ulkoinen muutos tapahtui niin yllättäen, että sen sisäistämisessä en oikein pysynyt mukana. Havahtuminen tähän 9,4 kilon eroon sai vertaamaan myös fyysistä muutosta, ja oli aivan pakko kaivaa kuvia viime kesältä rinnakkain tuoreiden kuvien kanssa. Ristiriitaiselta ehkä kuulostaa, mutta haluaisin välttää vertailun, vaikka kuvat ovatkin rinta rinnan. Mielestäni kun miten vain voi olla hyvä, kunhan kantajasta itsestään tuntuu hyvältä ja se yleensä toivottavasti näkyy ulos. Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt takaisin kotiin.
Muodokkaammassakin ulkomuodossa oli puolensa (etenkin jos mieheltä kysytään :)), mutta se ei silti tuntunut siltä kroppani luontaiselta tilalta, mistä ehkä kertoo sekin, ettei vanhaan painoon paluu vaatinut työtä, vaan tapahtui rauhakseltaan arjen normalisoituessa ja ulkoisten vaikuttimien jäädessä. Silti, on ihan hassua katsoa itsestään kuvia viime kesältä ja kuinka hölmistynyt fiilis on kun vanhat vaatteet taas mahtuvat. Ei meinaa mieli sisäistää muutosta.
