Tässä kuussa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta blogin ensimmäisestä postauksesta.
On huimaa ajatella, että blogi on kulkenut mukana liki kolmasosan elämästäni. Kuinka paljon sen parissa olenkaan viettänyt aikaa ja millä kaikella tapaa se onkaan vaikuttanut elämääni.
Kysyitte taannoin, mitkä elämässäni ovat asioita, jotka ovat tehneet minusta sen, joka olen tänä päivänä, ja oikeastaan blogin voisi lisätä listaan.
Blogi on tuonut mukanaan valtavasti. Ei vain yhden ihmisen elämän kannalta kohtuuttoman kokoista kosmetiikkavuorta tai sähköpostiin vyöryviä kutsumassoja, vaan oikeasti paljon isompia asioita.
Kun kymmenen vuotta sitten aloitin, olin juuri valmistumassa ja siirtymässä päivätyöelämään. Olin ujo ja sosiaalisesti hyvin arka. Kannoin mukanani turhan raskaana taakkana menneen elämän osumia ja lähipiirini oli olematon. Toki edelleen olen luonteeltani ja arvoiltani se sama ihminen, mutta blogin kautta on tullut eteen lukemattomia mahdollisuuksia ottaa pieniä askeleita ulos omalta mukavuusalueelta ja kehittää toivomiani ominaisuuksia.
Blogi on tarjonnut tilaisuuden opetella avoimemmaksi, rohkaistua näyttämään enemmän itsestä ja haastanut uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Useat tapahtumat, kohtaamiset, vuorovaikutteisuus teidän kanssanne, yhteistyöt ja matkat ovat olleet siinä kehitysprosessissa äärimmäisen arvokkaita elementtejä.
Yksi merkityksellisimmistä asioista kuitenkin lienee uudet ystävät. Kun katsoo tämän hetkistä lähipiiriäni, on lähes huvittavaa, kuinka moni siihen on eksynyt jollain tapaa blogikuvioiden kautta. Niin, ja suhteet. Jos en olisi kaksi vuotta ja monta kuukautta sitten lähtenyt pressimatkalle Tallinnaan, olisi tähän päivään johtanut kohtaaminen jäänyt tapahtumatta.
Enkä liioin olisi nykyisessä työssäni ilman blogia. Kaikki ne kokemukset ja kontaktit, joita olen huomaamatta hankkinut kaikkien blogivuosien aikana johtivat nykyiseen työhöni ja ovat opettaneet ymmärtämään sosiaalista mediaa sekä digitaalista sisällöntuotantoa mittareineen myös yritysten näkökulmasta. Harrastus on synnyttänyt asiantuntijuutta, josta on tullut vahvuus työelämässä.
Sen kaiken huomaaminen saa pysähtymään ajatuksissa hetkeksi. Mitä ja missä olisinkaan, jos en olisi koskaan aloittanut blogia?
Joskus olen naurahtanut, että mitä kaikkea hyödyllistä olisin voinut tehdä niillä tunneilla, joilla olen kuvannut, käsitellyt kuvia ja kirjoittanut blogihistoriani 3300 postausta. Se on niin paljon aikaa, etten usko kenenkään blogittoman pystyvän ymmärtämään aikamäärän todellisuutta. Mutta kun tarkemmin ajattelee, kaikki mitä tästä on seurannut, on jotain niin arvokasta, että oikeastaan ne tunnit ovat olleet huomaamatta hyödylliset.
Niin, ja ennen kaikkea, vuodesta toiseen tämä on itselle paikka rentoutua. Kun arjen kiireet painaa päälle tai elämä myllertää, tänne voin palata turvallisin mielin ja keskittyä hetkeksi luomaan jotain. Se blogissa on ihanaa, kättensä jäljen näkeminen – ja historian tallentuminen. Kuinka monta kertaa olenkaan palannut blogiini etsien tarkennusta siihen, missä olinkaan kulloinkin ja minä vuonna tapahtuikaan mitäkin. Kun näen vanhoja asukuvia, muistan päiviä ja kohtaamisia niiden takana, joita en välttämättä ole täällä jakanut tai muuten muistaisi. Blogi on siis itselle paljon monikerroksellisempi kuin millaisena se ehkä täällä näyttäytyy. Se ei ole vain kepeitä kuvia vaan se on myös syviä muistoja.
On hurmaavaa, että moni teistä on kaikista pintaraapaisuista huolimatta niin tarkkasilmäinen, että näkee niitä samoja kerroksia kaikkien asujen ja kosmetiikkapurkkien alla.
Aika ihanaa. Aika ainutlaatuista.
Kiitos, että olette osa matkaa. Niin kliseistä kuin se onkin, olette osaltaan olleet tekemässä tätä, pitäneet motivaatiotani yllä. Ilman teitä tuskin olisin nähnyt syytä vuodesta toiseen palata päivä toisensa jälkeen blogin pariin.<3
Kuvat: Nina / Tunnetila
