Sain päähäni ihan vähän aikaa sitten, että tarvitsen ehdottomasti sohvan. En oikeastaan ollut aiemmin ajatellut asiaa vakavasti, sillä pidin jo lähtökohtaisesti ajatusta näin pieneen asuntoon sekä turhana että mahdottomana – miten tänne nyt sängyn lisäksi vielä sohva mahtuisi? Mutta pieni kipinä hiipi mieleen ja roihahti hetkessä liekkeihin. Olisihan se sohva nyt aika kiva. Joku sellainen kompakti. Ja mieluiten heti.
Siitä se ajatus sitten lähti, seuraavana hetkenä löysin itseni tutkimassa Ikean nettisivuja ja toteamassa mielessäni, että Norsborghan olisi ihan kiva. Vieläpä kohtuuhintainen. Sitten laitoin viestin ystävälle, mitä luulee, mahtuuko autoon sohva. Sitä sitten lähdettiin yhdessä kokeilemaan ja kyllähän se mahtui, juuri ja juuri. Viisi senttiä laatikkoon lisää eikä olisi enää mahtunut.
Torstai-iltana asuntoni oli täynnä sohvan palasia ja pahvin kappaleita, mutta sain kuin sainkin omin tuumin sohvan kasaan. Siinä se nyt nököttää, seinustalla, joka oli ennen oikeastaan ihan tyhjänpanttina.
Enkä voi ymmärtää, miten olenkaan selvinnyt ilman sohvaa tähän asti. Sehän on aivan ihana. Sitä paitsi ikkunastakin avautuu huoneen tuosta suunnasta ihan uusi maailma.
Uusi lempipaikkani.
Sitä paitsi unen laatua ajatellen parempi, että sänky on nyt entistä enemmän nimenomaan nukkumista varten, eikä paikka kaikelle muullekin kotona tapahtuvalle hengailulle ja haahuilulle.
Nyt vain pitää saada vieraita sohvaa testaamaan! Mitäpä olisi sohva ilman siinä istuvaa hyvää seuraa.
