Vanhoja kartanoita, rannikkokyliä, kansallispuistoa, peltomaisemaa ja hiekkarantoja. Kaikkea sitä ja enemmän löytyy ihan lyhyen matkan päästä Tallinnasta. Teimme juhannuksena kolmen päivän matkan Pohjois-Viroon, keskittyen alueeseen, joka on suotta jäänyt vieraaksi.
Ei tarvitse ajaa kuin tunti Tallinnasta ja tavoittaa metsien sekä niittyjen valloittaman Lahemaan kansallispuiston. Se ulottuu kolmiomaisesti rantaviivaa pitkin ja kätkee suojiinsa pieniä kyliä. Jos matkaa jatkaa alle pari tuntia, tavoittaa Narvajoen, jonka kohdalla Viro ja Venäjä kohtaavat. Narvassa pieni silta yhdistää kaksi maata ja samalla näkymällä voi ihastella molempien rajakaupunkien valtavia kukkuloille rakennettuja linnoituksia. Mutta palataan Narvaan myöhemmin, aloitetaan sitä edeltäneestä päivästä.
Vietettyämme illan Tallinnassa ja yön Solo Estoriassa, vuokrasimme sataman kupeesta Europcarilta kompaktin Skodan ja otimme suunnaksi Lahemaan sekä sen sydämessä sijaitsevan Käsmun. Käsmun kylä on tunnettu merimuseostaan ja suuresta rantahiekassa seisovasta kivenlohkareestaan, jonka päälle voi kavuta puutikkaita pitkin katselemaan Itämerta.
Päätimme lähteä matkaan ilman navigaattoria, road tripin henkeen sopivasti pelkän tiekartan voimin. Se loi tunnelmaa, eikä meillä ollut kiire minnekään. Pari väärää käännöstä ei haitannut, näimme vain enemmän ja löysimme maisemia, joiden äärelle emme olisi muuten päätyneet. Etäisyydet ovat lyhyitä ja vaihtoehtoisia reittejä useita, joten suunnistaminen on helppoa.
Lahemaan kansallispuisto ja Käsmu
Lahemaan kansallispuisto on rauhallinen, vehreä ja lajistoltaan rikas. Kansallispuisto tarjoilee sellaista täydellisen idyllistä keskikesän maalaismaisemaa, kätkien sisäänsä myös rannikkoa, suoalueita ja jokilaaksoja.
Lahemaa sijaitsee Länsi-Virumaalla ja on koko entisen Neuvostoliiton alueen vanhin kansallispuisto. Kolmasosa siitä on merialuetta ja rannikolla sijaitsee tunnelmallisia kyliä. Rantaviiva on kivikkoista, mutta siellä täällä aukeaa pieniä hienoja hiekkarannan kaistaleita. Tuulisesta säästä huolimatta tuntui hyvälle upottaa varpaat Käsmun vaaleaan hiekkaan ja tavoittaa sellainen kesäolo, josta olin menneinä viikkoina haaveillut.
Käsmu on pikkuinen paikka, mutta siellä saa helposti kulumaan tunnin tai pari. Söimme jäätelöä rannan tuntumassa, istuimme Käsmun jättimäisellä kivenlohkareella ja uppouduimme merimuseon maailmaan. Museo on erityisen uniikki tapaus, tsaarinaikaisen rajavartioaseman tiloissa sijaitseva kokonaisuus, jonka huoneet on osin sisustettu menneitä aikoja mukaillen. Muut tilat ovat täynnä esineistöä, jotka kertovat omia tarinoitaan historiasta niin merenkäynnin, salakaupan, kalastamisen kuin maalaustaiteenkin näkökulmista. Aina ei tiedä, onko museossa vai sittenkin jonkun historiaa rakastavan kotona. Koira loikoilee lattialla ja toisessa huoneessa katetaan pöytää perinteitä kunnioittaen. Merimuseo on omanlaisensa maailma, jota ei kannata jättää välistä.
Rakvere
Käsmun jälkeen kiersimme lähikylien kautta aina likellä sijaitsevaan Vihulan kartanoon, joka on yksi alueen lukuisista historiallisista kartanomiljöistä. Monessa niistä on majoitusmahdollisuus, kuten Vihulassa, mutta paikalle voi poiketa myös ihan muuten vain.
Asetuttuamme perinteitä kunnioittaen kunnostetun kartanon lisärakennukseen ja syötyämme pienessä tavernassa paikallisia herkkuja, lähdimme vielä Rakvereen. Se sijaitsee alle puolen tunnin automatkan päässä kansallispuiston alueesta ja on Viron viidenneksi suurin kaupunki. Olimme kuulleet Rakveren juhannustapahtumasta, mutta lopulta löysimme vain rankkasateen ja hiljaisen kaupungin.
Kävelimme kuitenkin kukkulan laella seisovalle 1200-luvulta peräisin olevalle linnalle ja ajoimme ristiin rastiin kaupunkia yrittäen etsiä avointa sushiravintolaa. Juhannus ei tuntunut pysäyttänyt maata, vaan kahviloita ja ravintoloita oli pääsääntöisesti hyvin auki läpi pyhien sekä ihmisiä liikkeillä sadejaksojen ulkopuolella. Rakveresta löytyy kauniita vanhoja rakennuksia, kapeita kujia, museoita ja puistoja. Kaupunki vaikutti viehättävältä, mutta jollain tapaa silti ihastuin enemmän pieniin kyliin ja kansallispuiston rauhaan.
Kun paikallistimme aluee esitelehtisestä muistiin tallennetun sushiravintolan, saimme kaipaamamme kasvisannokset mukaan ja palasimme kartanohotellille. Illan vietimme Vihulan maailaismiljöössä syöden sushia sängyssä, maistellen paikallisia pienpanimotuotteita ja katsellen nukahtavaa kartanoaluetta lammen ääreltä.
Narva
Seuraavaa päivää kohden sää kirkastui ja herättyämme hitaasti kuunnellen myöhäisheränneen kukon kieuntaan, pakkasimme auton ja jatkoimme matkaa vajaan parin tunnin päässä sijaitsevaan Narvaan.
Viron kolmanneksi suurin kaupunki Narva oli oikeastaan noussut potentiaaliseksi kohteeksi jo edellisenä vuonna, mutta hautautui lopulta muiden vaihtoehtojen alle. Huvittava sattuma oli, että juuri matkasta päätettyämme myös Helsingin Sanomat nosti Narvan esiin nousevana trendikohteena.
Narvajoen kupeessa seisoo massiivinen, kaunista kesäsäätä voimakkaalla ulkomuodollaan uhmaava Kreenholmin entinen tekstiilitehdaskompleksi. Rouhea kokonaisuus henkii juuri sellaista hipsteripotentiaalia, etten ihmettele jos alue löytää tulevina vuosina vielä nykyistä enemmän kiinnostavaa sisältöä ja saa osakseen Tallinnan Telliskiven kaltaista vetovoimaa. Juhannuspäivänä ydinkeskustan ulkopuolella sijaitseva tehdasalue oli hiljainen ja portit suljettu, mutta silti kokonaisuus teki visuaalisen vaikutuksen rosoisilla kulmillaan ja näyttävillä punatiilipinnoillaan. Parhaimpina aikoinaan Kreenholm on työllistänyt yli 10 000 työntekijää ja kokoa kuvaa sekin, että tehtaan lisäksi alueella sijaitsee sairaala, työläisten kasarmit, johtajien talot ja puisto. Kaupunginosalla on siis todella potentiaalia Narvan vetonaulaksi.
Viron itäisimmän kaupungin keskustaa hallitsee Viroa ja Venäjää erottava voimakkaasti virtaava Narvajoki, jonka varressa on puhdasta hienoa hiekkarantaa ja puistoalueita. Hermannin linnoitus on näyttävä ja sijaitsee aivan maita yhdistävän rajasillan kupeessa. Aikoinaan kaupunki on ollut barokkiarkkitehtuurin helmi, mutta toinen maailmansota tuhosi sen ja on sittemmin rakennettu uudelleen. Tänä päivänä Narvan keskusta edustaa pikemminkin neuvostoajan arkkitehtuuria, mutta visuaaliseen historiaan pääsee kuitenkin kiinni pienen ajomatkan päässä sijaitsevassa Narva-Jõesuussa, joka yllätti idyllisyydellään.
Kymmenen vuotta sitten Narva nousi otsikoihin korkealla työttömyysasteellaan ja huumeongelmallaan. Harva tuskin ajatteli kaupunkia potentiaalisena lomakohteena. Tänä päivänä monet Pietariin matkaavat pysähtyvät Narvassa ja kuluneina vuosina kaupunki on kehittynyt paljon. Nyt kesäkuisena lauantaina Narva näyttäytyi matkailijalle siistinä ja miellyttävänä paikkana vierailla. Kukkaistutuksia, hoidettuja puistoja ja joen vartta käveleviä perheitä. Ihan muuta kuin ne vuosien takaiset mielikuvat.
Narva-Jõesuu
Narva-Jõesuu sijaitsee nimensä mukaisesti Suomenlahden ja Narvajoen liitoksessa, yllättävän etäällä Narvan keskuksesta. Emme tienneet mitä odottaa ja Narvaan verrattuna Narva-Jõesuu onkin ihan oma maailmansa. Vastassa oli huumaava vehreys, lähes Etelä-Euroopapaa henkivät puistoalueet ja silmänkantamattomiin jatkuva pitkä hiekkaranta. Ei ihme, että alue on erityisesti Venäjän puolelta saapuvien matkailijoiden suosiossa. Ensimmäinen kylpylä avattiin Narva-Jõesuuhun 1800-luvulla ja tänä päivänä rantaviivalla seisoo useita kylpylöitä ja loma-asuntoja.
Aikoinaan alue oli aristokraattien kesänviettopaikka, josta muistona ovat sievät pitsihuvilat. Tarkoituksettomana kontrastina kaikelle idyllisyydelle siellä täällä seisoo neuvostoarkkitehtuurin muisto tai yksinäinen hylätyn oloinen rakennus. Aluetta on kuitenkin kunnostettu ja koleasta säästä huolimatta tämä pieni rannikkokaupunki tuntui matkamme vilkkaimmalta kohdalta.
Taistelimme tiemme tuulta vasten rantaan, johon olisin mielelläni jäänyt katselemaan merta jos sateen uhka ei olisi leijunut niin vahvana ihan yläpuolellamme. Nälkäkin painoi. Ihailimme vastikään kunnostettua ja arkkitehtorisesti kiinnostavaa funkkishenkistä kylpylää, ja katselimme etäältä 1912 valmistunutta kaivohuonetta, joka seisoo kunnostusta raunioina odottaen puiston keskellä. Nyt juhannuspäivänä sen ympäristö oli torikojujen ja markkinatunnelman täyttämää.
Istuimme italialaiseen ravintolaan syömään ja mietin, kuinka paljon pieneen alueeseen mahtuikaan historiaa ja tunnelmaa. Tuntui hassulta ajatella, miten lähellä onkaan tällainen sievä paikka, josta olen ollut tähän asti tietämätön. Mutta sama ajatus lipui mielessä koko matkan ja päätyi puheisiin vielä ihan viime päivinä. Näin lähellä niin paljon kiinnostavaa, miten emme ole aiemmin käyneet!
Sellainen kohde on myös metsähallituksen omistama tavattoman viehättävä Sagadin kartanoalue, joka oli seuraavan ja samalla myös matkan viimeisen yön majapaikka. Ajoimme Narva-Jõesuusta Sagadiin lähes suoraan, tehden vain pienen pysähdyksen samalle huoltoasemalle, jossa olimme jo aamupäivällä poikenneet. Nappasimme matkaan samat kahvit ja jo tottuneen oloisesti löysimme tiemme takaisin Lahemaan kansallispuistoon ja Sagadin valkoisena hohtaville porteille.
Sinä yönä lähdimme vielä kävelylle kartanon maille, seurana vain luonnon äänet. Katselimme jättimäistä haikaran pesää, jollaisia on alueella paljon, ja pellon reunassa pomppivaa sammakkoa. Juoksimme hetken mielijohteesta keskelle peltoa ja katselimme horisonttiin viipyilemään jäänyttä auringon kajoa. Romanttisemmissa maisemissa en hetkeen ole ollut ja kaiken koetun jälkeen seuraavan aamun aikaisin soiva herätyskello tuntui turhankin julmalta muistutukselta siitä, että arki on edessä.
Nousimme syömään kartanon aamiaista ennen muita vieraita. Ennen kuin kannoimme laukut autoon ja käänsimme nokan Tallinnaan, katselimme vielä parvekkeelta yösateen kastelemaa maisemaa ja symmetristen puiden koristamaa sisäpihaa.
Tankkasimme juuri ennen perille pääsyä matkan ainoan kerran. Matkan polttoaineisiin hujahti vain reilu 30 euroa, joten auton vuokraus kaikkine kuluineen osoittautui hyvin kohtuulliseksi ja erittäin paljon antaneeksi valinnaksi. Näimme paljon, ja erityisen ihanaa oli auton tarjoama liikkumisen vapaus.
Pienen Skodan palautus sujui mutkattomasti, jätimme avaimet Europcarin kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan hotelliin ja kävelimme muutaman minuutin reitin laivaterminaaliin. Kuin kirsikkana matkan päälle, saimme rauhalliset paikat Eckerö Linen keulasta, pyöreän suuren ikkunan ääreltä. Laukussa tuoksui edellisenä iltana Sagadin niityiltä poimitut juhannuskukat.
