Brunein pääkaupunki Bandar Seri Begawan valikoitui talviloman päiväretkikohteeksi Macaon tavoin. Brunei sijaitsee Borneon saarella Kaakkois-Aasiassa, joten siellä tuntui luontevalta käydä samalla kertaa kuin Kota Kinabalussa – milloinkas muulloin yhtä otollista tilaisuutta poiketa tuossa pienessä maassa tulisi! Lomaa pelkästään Bruneihin en suosittele, mutta päiväretki kohteeseen oli ehdottomasti vaivan arvoinen ja erittäin antoisa. Ja tietty, maapisteisiin fiksaantunut hykertelee ilosta päästessään käymään jälleen yhdessä uudessa paikassa!
Yhteydet Malesian puolelta Kota Kinabalusta Bruneihin ovat lentoteitse erinomaiset. Matka maitse on kuulemma vaivalloinen, ja vesitsekin ajatus päiväretkestä jää vain haaveeksi. Vajaan sadan euron hintaiset lennot ostimme Royal Bruneilta parhaimpien yhteyksien takia. Lento kestää puolisen tuntia, meno oli varhain aamulla ja paluu myöhään illalla – siinä ajassa ehtii loistavasti koluta pääkaupungin kiinnostavat ja vähemmän kiinnostavatkin kolkat. Korkeatasoiset ja kohtuuhintaiset hotellit houkuttelevat majoittumaan, mutta silti, tekemistä kaupungissa on varsin vähän. Autenttinen matkakohde maa kyllä on, turisteja on vähän ja heille räätälöityjä retkiä kyllä hotellien kautta löytyy, mutta muuta tarjontaa on vähänlaisesti ja rihkamakaupat sekä muu turistikrääsä on rajoittunut lähinnä lentokentän seinien suojaan.
Kentältä keskustaan kannattaa mennä taksilla ja monista muista käymistäni Aasian kolkista poiketen silmään pistävä eroavaisuus istuu heti kuskin penkillä. Siinä missä muualla kuskit tuppaavat olemaan miehiä, oli Brunein kuskeissa merkittävä määrä naisia. Heidän on helpompi toimia vastaavissa tehtävissä kun päivää ei tauota rukoushetket niin tiuhaan kuin vastakkaisen sukupuolen, selitti meidät kyytiinsä napannut erittäin ystävällinen kuljettaja.
Ensitöiksemme otimme suunnan Bruneinlahden rantaan tavoitteena tutustua lähemmin Waterfront Villagen kaikkein suurimpaan alueeseen, joka sijaitsee aivan keskustan edustalla. Waterfront Village on siis veden päälle paalujen varaan rakentunut kaupunginosa, joka on noin 20 000 asukkaan koti. Hypättyämme rannassa venetaksiin pääsimme kaartelemaan koko komeutta ja hahmottamaan alueen todellista kokoa.
Ohitimme kouluja ja bensa-aseman, vedenpäällisen palolaitoksen vene kiisi ohi ja kuljettajamme viittoili sairaalan ja moskeijoiden suuntaan. Kaikki paalujen varassa. Veden päälle avautui mereen vajonneita kulmia ja vastarakennettuja parakkitaloja. Hökkelitalot ja kauniiksi vaalitut asuintalot rinta rinnan. Kaiken kaikkiaan verrattain köyhää silti. Ironista, että Waterfront Villagen kupeesta pystyy ulottamaan katseensa Brunein sulttaanin palatsin kullattuun kupoliin, joka hohtaa horisontissa.
Brunei on maailman pienimpitä ja samalla vauraimpia valtioita, kiitos runsaiden öljyvarojensa takia. Maan sulttaanihan on tullut tunnetuksi muun muassa ökyautojen hartaana keräilijänä ja maailman suurimmasta yksityisasunnostaan, jonka 1778 huonetta on rakennettu keinotekoiselle kukkulalle ollakseen mahdollisimman hyvällä näköalalla varustettu. Monella tapaa todella rahat voi käyttää ja jäimme pohtimaan, että tässä 400 000 asukkaan maassa verrattain pienilläkin rahallisilla panostuksilla voisi saada paljon parannusta aikaan. Mutta siinäpä vasta valintaa, rakennuttaako itselleen järjetön vallan symboli ja yliampuva mukavuuksien kehto, vai edistääkö kokonaisvaltaisesti kansalaisten hyvinvointia.
Sultaanin palatsiin pääsee tutustumaan tiettynä päivänä vuodesta, mutta valitettavasti se päivä ei osunut meidän matkallemme. Sen sijaan satuimme matkaan perjantaina, ja vasta perillä saimme kuulla, että kaupunki sulkeutuu puolilta päivin kahdeksi tunniksi pidemmän viikottaisen rukoushetken myötä. Mikään ei saa tuolloin olla auki, ja näin todella oli. Kellon lyödessä kaksitoista kaupunki hiljeni.
Kaupungin siluetti ei pidä mielenkiintoa yllä kauaa ja nihkeä kuumuus laiskisti, pari tuntia vierähti siis pitkäveteisyydessä odotellen kaupungin heräämistä uudelleen eloon, vaikkei ehkä eloisaksi paikaksi Bandar Seri Begawania voi hyvällä tahdollaankaan kutsua. Siinä oli jotain samaa unenomaisuutta kuin Laosin pääkaupungissa Vientianessa, ollen kuitenkin kokonaisuudessaan huomattavasti modernimpi ja siistimpi. Ravintola ja ostostarjonta ei hyppinyt silmille, mutta pieni keskusta kätki kyllä sisäänsä ostoskeskuskorttelin joka ei pahemmin ulospäin mainostanut. Löysimme tiemme myös tuttuun ja turvalliseen Coffee Bean –ketjuun päiväkahville. Hintataso naapurimaahan verrattuna oli korkea, joten ostokset ja kulinarismi mielessä kohteeseen ei välttämättä kannata suunnata.
Matkan mielenkiintoisimmat kulmat olivat Waterfront Villageen kätkeytyneet ja rannasta katsottuna keskustan oikeassa laidassa avautuva torialue. Mikäli aikaa ja halua riittää, voi vesikylävierailua laajentaa pidemmälle, jatkaa matkaa mangrovemetsien reunustamaa vesiväylää ja päätyä ihastelemaan nenäapinoita. Koska nenäapinoita on myös Malesian puolella, oman veneretkemme päätimme kaupungin laitamille ennen paluuta kuivalle maalle jatkamaan päivää kävellen.
Keskusta on niin pieni, että se on helppo koluta läpi jalan, mikäli nyt kuumuudessa vain jaksaa kuluttaa jalkoja koko pitkän päivän. Kävelyreittiä on vaikea olla osuttamatta ydinkeskustan massiivisimman rakennuksen varrelle, heti palatsin jälkeen hulppeimmalle arkkitehtooriselle ilmestykselle. Sulttaani Omar Ali Saifuddienin moskeija hohtaa valkoisena vehreän nurmikentän keskellä, sijaiten kauniiden vesireittien äärellä. Kupoli on aidolla kullalla päällystetty sulttaanin palatsin kupoleiden tapaan, tietenkin. Veneretken opas kertoili menneen sulttaanin halunneen, ettei mikään ylitä moskeijoiden korkeutta, joten vallassaan hän asetti rakennusten korkeusrajaksi kolme kerrosta. Tämä tietenkin tarkoitti myös olemassa olevia rakennuksia, joten ei auttanut muu kuin käydä kiinni ylimittaisiin rakennuksiin ja lyhentää ne uuteen korkeusmittaan sovaksi. Uusi sulttaani ja uudet ajatukset, tuoreemmat rakennukset kohoavat ylemmäs, mutta maltillisesti nekin.
Jos ostoksille kaipaa, kannattaa suunnata ulos keskustasta. Bussiasemalta pääsee pikkubussilla helposti ja puoli-ilmaiseksi muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan The Mall -ostoskeskukseen, josta löytyy putiikkeja useammassa tasossa, mutta hinnoilta en ihmeitä odottaisi. Ostoskeskus on kuitenkin hyvä tapa kuluttaa aikaa jos ja kun kaupunki tuntuu alkuiltaan mennessä nähdyltä, sitä paitsi se sijaitsee jo puolivälissä matkaa lentokentälle ja pitää sisällään hyviä ruokapaikkoja. Jos lyhyen taksimatkan haluaa vielä tehdä, niin lähistöllä on myös illan suussa avautuva night market, joka jäi meiltä välistä vastaaviin Malesian puolella jo tutustutuamme. Jos vielä jotain erikoista kaipaa, niin lueskelin, että Brunesita löytyy Kaakkois-Aasian suurin huvipuisto, jossa tosin käy päivittäin vain kourallinen väkeä (turisteja?). Jonotonta hupia olisi siis ollut luvassa!
En edes yritä väittää, että Brunei olisi kohde kaikille, ei se ole. Kohde sopii omatoimimatkailijoille, seikkailijoille ja sellaisille, jotka palavat halusta nähdä uusia ja erikoisiakin kolkkia. Sellaisille, joille ennen näkemätön tai kokematon on jo itsessään viehättävää. Minulle päivä Bruneissa oli ennen kaikkea opettavainen, näkemys ja tietomäärä maasta kasvoi räjähdysmäisesti aiempiin varovaisiin mielikuviin nähden. Sain yhteen itselläni varjoon jääneeseen maailmankolkkaan sytytettyä valon ja imettyä itseeni uusia näkymiä. Bruneihin on lähdettävä avoimin mielin, sopivasti sokkona ja ennen kaikkea oikealla asenteella. Kun odotukset pitää matalalla ja mielen herkkänä, maa yllättää ja antaa, jättäen pysyvän mielenkiintoisen muiston matkakokemusten kartalle.
